MPS P07 Kilparyhmän Kevätturnaus toi sittenkin kevään!

9.4.2018

Suurenna painamalla kuvaa!
Suurenna painamalla kuvaa!

Viikonloppuna 7.-8.4.2018 pelattiin ulkokauden avauksena tasainen turnaus haaste ja kilpatasolla Tapulin liikuntapuistossa. Perjantai-iltana joukkue ja vanhemmat aloittivat Tapulin kentältä veden poiston ämpäreillä ja lapioilla. Lämmennyt sää oli saanut kentän laidan lumikasat sulamaan. Kenttä saatiin kuin saatiinkin kuntoon lauantain pelejä varten. Vellu ja Raksu olivat toimittaneet Tapuliin turnausta varten grillit, teltat ja maksupäätteen, joten turnaus oli viittä vaille valmis alkamaan.

Sunnuntaina päättyneissä peleissä MPS pärjäsi hienosti. Tähän oli haettua kisakuntoa pääsiäisenä pidetystä Eerikkilän harjoitusleiristä. MPS:n joukkueen uuden ikäluokkavastuuvalmentaja Sami Lehtiniemen johdolla pidetty harjoitusleiri tuottikin hyvän yhteishengen ja mukavien muistojen lisäksi myös tulosta seuraavan viikonlopun turnaukseen. MPS keltainen sai pronssia haastesarjassa rankkareiden päätteeksi. Viimeinen ottelu oli jännittävyydessään jo katsojille vähän liikaa, koska kilpasarjan loppuottelukin päättyi rangaistuslaukauksiin. MPS voitti kultaa hyvin tasaiselle vastukselle HPS:n ykkösjoukkueelle. Muita turnaukseen osallistuneita joukkueita olivat lähiseudulta HJK Malmi ja Kannelmäki, Tips, Lepy, EPS, Kontu, Käpa, PPJ ja Lempäälästä saapunut LeKifutis, joka oli kilpasarjan pronssimitalisti.  Haastesarjan voitto meni myös Lempäälään ja hopeaa sai HJK Kannelmäki.

 

Turnauksen järjestäminen oli raskasta, mutta myös hauskaa. Yhteishenki oli mahtava: pojat, sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat saivat yhdessä aikaan hienon turnauksen, jossa pelien lisäksi onnistui myös buffettarjoilut. Hittituote oli kevään ensimmäinen grillimakkara pillimehulla. Itseleivotut mokkapalat ja korvapuustit maistuivat kaikille ja näillä myyntituotoilla joukkue suuntaa kesällä 2018 kohti 11-vuotiaiden Suomen suurinta jalkapalloturnausta Ahvenanmaan Alandia Cup:ia.  Sunnuntai-iltana ei voinut kuin todeta: Hei, se kevät sittenkin saapui ja meillä on ihan mahtava joukkue!

 

Leena, JoJo MPS P07